Luontoretket
Luonnossa liikkuminen on hyvä vastapaino kokouksessa istumiselle. Tampereella luonto on lähellä. Järvet ulottuvat kaupungin keskustaan, samoin metsät. Liikkeelle on helppo lähteä vaikka suoraan kokouspaikalta.
Tamperelaiset luontomatkailuyrittäjät tarjovat monenlaisia virkistysretkiä niin pienille kuin suurillekin ryhmille. Vain mielikuvitus on heillä rajana, eikä aina sekään! Potkulaudat alle ja menoksi. Suurkanooteilla voi lähteä melomaan vaikka hotellin rannasta. Pienen bussimatkan jälkeen ollaan jo erämaassa, Merunlahden luontokeskuksessa tai Seitsemisen tai Helvetinjärven kansallispuistossa, kuuntelemassa hiljaisuutta ja paistamassa makkaraa nuotiotulilla.
Talvella voi lähteä hiihtelemään kimmeltäville hangille, lumikenkäkävelylle tai retkiluistelemaan järven jäälle. Jos samalla reissulla istutaan pilkille ja syödään eväitä kevätauringossa, riittää ulkomaalaisella kokousvieraalla kotona kerrottavaa.
Valmiita retkiä löytyy KokousNetistä ja MeetingNetistä.
Tampereen seudun johtavat luontomatkailuyrittäjät Hiking Travel Hit ja Vihreä Polku antavat mielellään tarjouksen elämyksellisestä retkestä Pirkanmaan upeassa luonnossa.


